26.2. aamuna klo 7 aikoihin olin menossa koirien kanssa lenkille Hallainvuoren metsään. Aikomukseksi jäi, sillä heti kun olimme päässeet ladun yli metsän puolelle, alkoi kuulua kovaa haukkumista ja kaukaa ryntäsi musta typistetty dobermanni meitä kohti haukkuen ja - kuten läheltä näin - karvat pystyssä. Omistajasta ei mitään havaintoa. Koira tuli hyvin lähelle ja näin sen reaktiot, joten turha selittää, että se oli kiltti. Kamalalla kiljumisella sain koiran perääntymään. Se poistui sinne mistä tulikin. Vähän olisi ollut tehtävissä, jos se olisi päässyt puremaan jompaa kumpaa kytkettynä ollutta koiraani tai minua.
Yo teksti löytyi yhdeltä foorumilta ja kopsasin sen tänne...
On se p*****e, ettei ihmiset saa pidettyä koiriaan kiinni.
Hallainvuorta ympäri näkyy lenkkeilevän eräs täysin uuno äijä siitä päätellen, että hän "vetää" perässään kaksi koiraa (dobberia) vapaana juoksemassa ympärillään ja välistä sadan kahdensadankin metrin päästä. No, seuraavan kerran kun äijän retale hurttineen osuu kohdale, niin "jutellaan" asiasta.