Hintataso on selkeästi korkeampi kuin Alepan ja valikoima ei täytä ainakaan meidän perheen tarpeita. Edelleen Alepa ja Malmin Prisma on meidän valikoimat täyttävät kaupat. Näissä on myös hintataso oikea. Kyllä jo ensimmäinen lauantai, jolloin tutustuin kauppaan, kertoi asiakasmäärällään (la klo 12 asiakkaita 6) kaupan olevan hiljainen. Toki alkuvuonna muuttaa lähistölle uutta asukaskantaa, joten on tällekin kaupalle käyttäjiä. Parempaa olin toivonut, mutta onneksi saatiin solo kylälle sekä R-kioski ja Eve. Näitä tulen käyttämään varmasti myös tulevaisuudessa.
Aina jotain tarpeellista meidän perheen tarpeeseen,