Latokartanon jokaiselle viidelle osa-aslueelle rakennetaan siis asukastalot ja kolmas sellainen valmistuu tämän vuoden lopussa. Tämä uusi talo helpottanee myös paineita Kiilan ja Kaaren ilta-aikoihin.
Jaa, päättäkö niistäkin tämä Viikkimafian ryhmä joka on vallannut myös asukastalon hallintoryhmät ja salaa kokouksia taloilta jotka eivät ole älynneet erikseen niitä vaatia ?
Eiköhän niiden hallintaryhmä koota samalla menettelyllä kuin yleensäkin Viikissä ja muuallakin Suomessa. Siis taloyhtiöt saavat Latokartanon Pysäköinniltä pyynnön valita edustajansa hallintaryhmään. Näin on Viikissä kahden nykyisenkin asukastalon kohdalla toimittu. Siihen, ettei taloyhtiöt ole asettanut edustajiaan hallintaryhmään Viikki-Seura ei voi mitään, se on vain ja ainostaan taloyhtiön omaa saamattomuutta.
En kyllä ymmärrä mitä tuolla mafiaryhmällä ja salaamisella tarkoitat? Itse en moista ole kokenut.
No mitä tuossa kadulla olen naapurustoa kuunnellut, on hallintoryhmästä jätetty pois taloja joilla on valittuna edustaja etc. Puolilla taloista ei ole edustajaa muttei hallintoryhmä vaivaadu sinnepäin olemaan yhteyksissä vaan vetoaa tähän "aktiivisuus" mantraansa kun samanaikaisesti kieltäytyy antamasta tietoa asukkaille joilla ei ole omassa talossa edustajaa etc.
Ihan paskapuhetta etteikö tämä olisi tarkotuksenmukaista kähmimistä. Helppohan se on päätellä viiden ihmisen kesken näistä rahoista ja siitä, että sattumalta tämä sama salaseura saa kaikki käyttövuorotkin.
Taitaa sinulla todellakin pipo hiukan kiristää, kun katupuheisiin ja ym. jouruihin perustat tietosi. Ota asiasta selvää ja osallistu alueen toimintaan tuon nurkan takaa räksyttämisen sijasta.
Miten ihmeessä täällä mitään selvää voi ottaa ? Ottamalla yhteyttä yhteen äijään joka ei vastaa edes kysyttäessä. Muut salaseuralaiset haluavat pitää huolen, ettei kukaan voi heihin ottaa yhteyttä salaamalla osoitteensa, puhelinnumeronsa, sähköpostinsa ja uudet sukunimensä jne.
Aloitahan nyt vaikkapa soittamalla tuolle henkilölle jota julkisesti "äijäksi" solvaat. Häneltä saat kyllä lisää tietoa hallinta-asioista ja varmaankin yhteystiedot muihinkin hallintaryhmän jäsenien.
On täysin ymmärrettävää, että vapaaehtoistyössä mukana olevat henkilöt eivät välttämättä kovin mielellään julkaise yhteystietonsa netissä, sen osoittaa nämä sinunkin Viikki-Seuraan puheenjohtajaan kohdistuneet nimittelyt.
quote: Originally posted by: Klobben "Aloitahan nyt vaikkapa soittamalla tuolle henkilölle jota julkisesti "äijäksi" solvaat. Häneltä saat kyllä lisää tietoa hallinta-asioista ja varmaankin yhteystiedot muihinkin hallintaryhmän jäsenien. "
Miksi Viikki-seuran pj ei vastaa seuran omalla keskustelusivulla julkisesti kun kysymykset ovat ihan asiallisia? On siinä jotain outoa, jos kaikki asiat pitää hoitaa privaatisti, sellaisetkin, jotka saattaisivat kiinnostaa laajemminkin asukkaita.
Infotilaisuudessa muuten kyseltiin hallintaryhmön jäsenten yhteystietoja eikä niitä annettu. Kuulemma asiat hoituvat seuran pj:n kautta. Niinpä. Kun pöytäkirjatkaan eivät ole julkisesti nähtävillä, niin mistä ihminen voi tietää, onko hänen asiansa käsitelty kokouksessa ja keitä kokouksessa on ollut paikalla asiasta päättämässä?
__________________
Page 1 of 1 sorted by
Viikki -> Viikki -> Viikkiin tulee vielä kolme asukastaloa