Nyt Latokartanon Asukasyhdistyksen Oubajja yrittää lähteä omimaan myös viljelypalstat asukastalojen lisäksi. Hän esittää syytöksiä Viikki-Seuran viimevuoden toiminnasta (siis siitä missä itse oli kähmimässä rahoja ilmeisesti palstajaokselta pois leikkien rikkaruohokyttää) ja nyt sitten uhkailee kaikenlaisella.
taitaa olla Oubajjalla ja Halmella suunnitelmana hankkia vielä lisää rahaa saamalla pastatuottokin omalle yhdistykselle.
Ahnes on porukka. Yhdistykseen ei voi muuten liittyä kukaan viikkiläinen. Kirjanpito olisi mielenkiintoinen nähdä.
Oli tosiaan kummallinen keskustelu, Anne syytti Viikki-Seuraa omasta ja Timon palstarahoilla tekemästä kähminnästä. Onneksi seura ei alistu ihan niin helpolla. Olen todella tyytyväinen tähän avoimempaan linjaan jossa pyykki voidaan pestä myös julkisesti. Edellisen hallituksen aikana tämänkaltaista rohkeutta ei ollut, jopa päätöksiä pyrittiin salailemaan. Hyvä hyvä, ihan selvät muutoksen tuulet puhaltavat katujamme pitkin!
Hallintaryhmän puheenjohtaja on käyttänyt asemaansa väärin hankkiakseen toiselle yhdistykselle asiatonta etua. Hallintaryhmän puheenjohtaja pitää erottaa väärinkäytösten vuoksi ja asia pitää laittaa myös poliisitutkintaan. Onko kyseessä asiallinen toiminta kaupungin rahoilla?
"Hallintaryhmä" tarkoittaa asukastalojen hallintaryhmää, jonka puheenjohtaja Timo Halme oli ennen. Hän erosi viime perjantaina hallintaryhmän kokouksessa, koska hänellä ei ole kannatusta.
Viikki-seuran puheenjohtajuus meni kai jo viime syksynä, jonka jälkeen hän perusti uuden yhdistyksen, eli Latokartanon asukasyhdistyksen, jonka puheenjohtaja hän nyt on. Jäseniä yhdistyksessä on puheenjohtajan lisäksi kai peräti neljä? Tämän yhdistyksen jäsenten luottamusta puheenjohtaja tiettävästi nauttii, eikä siis ole eronnut siitä.
Korjatkoon joku, jos olen väärässä, ja ex. puheenjohtaja onkin edelleen Viikki-seuran jäsen. Uuden, perustamansa Latokartanon asukasyhdistyksen puheenjohtaja häa ainakin on, mutta onko tosiaan eronnut Viikki-seurasta on vaan oletus.
Olipa loistava uutinen. Ei ole ollut kivaa katsella tätä kähmintää ja salaisua nämä pari vuotta mitä olen täällä asunut. Hyvä, että hallintaryhmä ja Viikki-Seura ovat älynneet heittää miehen pois toiminnasta jos kerran yhteisesti sovituista säännösistä ei huomautustenkaan jälkeen ole pidetty kiinni.
Nyt ex. puheenjohtaja sitten jatkaa entisellä linjalla Latokartanon asukasyhdistyksen nimissä. Vai mitä muuta kuin kähmintää on tämä toiminta, kun hän oman pikku yhdistyksensä puitteissa menee hakemaan (ja vielä saa!) rahaa, jolla palkkaa yhdistyksensä jäsenen asukastalojen toiminnanjohtajaksi.
Eipä Helsingin kaupungin virkamiehetkään näytä paljon asioista selvää ottavan, ennen kuin rahoja jakelevat.
Kuulin oman taloni hallintaryhmän edustajalta, että Halme oli kokouksessa syyttänyt sihteeriä epäluotettavaksi koska tämä Halmeen mukaan vuoti tietoja kokouksesta vaimolleen - joka nopeana likkana teki kyselyn sosiaalivirastoon näistä palkkauskuvioista. Halmeen mukaan hallintaryhmän olisi siis ilmeisesti pitänyt vielä salata Halmeen kähmintä!. Luojan kiitos päästiin eroon moisesta diktatuurista.