No, tällä palstalla te jo kerran tai pari oikein miesvoimin jo nuiitte meikäläisen kun uskalsin asettaa kyseenalaiseksi Viikki-Seuran nomenklautuuran. Mutta antaa menneitten olla.
Nyt kuitenkin olen lyhyehkön tauon jälkeen tänne (Viikkiin) jälleen palannut ja kovasti ihmetyttää ja kummastuttaakin tämä sananvaihto uuden Latokartanon Asukasyhdistyksen (joka kaupungin tuen kautta kai sai hankittua määräaikaisen työntekijän asukastaloihin) ja Asukastalojen Hallintaryhmän välillä. Eli asiassa ilmeisesti joku tai jotkut ylittivät valtuutensa tai ainakin jotkut kuvittelevat näin tapahtuneen?
Täytyy tunnustaa, että en oikein ole päässyt jyvälle riidasta, kaikki haukkuvat kaikkia ja henkilöitä solvataan nimillä (keskenään solvailevatten myös), kuten H Ugur, T Halme, V Welling, A Oubaja, G Näktergal, P Sahlberg, H Poroila ja L Hällström jne.
Eli, osaisiko joku mahdollisimman puolueettomasti selittää syntyneen tilanteen minulle ja varmaan monelle muullekin ihmettelijäll? Olen siis kysynyt samaa alueseuraltamme, mutta heikoin tuloksin.
Eipä tässä mitään selventämistä ole. Halme ja Oubajja ovat jo vuosia hankkineet rahaa ja henkilökohtaisia etuja eri Viikkiläisistä järjestöistä. Puhelinkuluja on otettu useasta paikasta päällekäin ja itse on päätetty itselle virkistäytymisrahaa ja tätärataa.
Viikki-Seura kyllästyi ja heitti Halmen ulos. Nyt Halme ja Oubajja perustivat uuden yhdistyksen jonne asukkaat eivät ole tervetulleita jatkaakseen samaa menoa. Jotkut alueella eivät pidä siitä, että samat ihmiset istuvat päättämässä kaikista asioista useammalla pallilla ja yrittävät ajaa demokraattisempia systeemejä alueelle. Nythän asukkailta viedään sekä rahat että käytännön mahdollisuus käyttää asukastaloja, Halmehan ei päästä kaikkien talojen edustajia Hallintaryhmään jne.
Originally posted by: Sitä samaa vanhaa "Eipä tässä mitään selventämistä ole. Halme ja Oubajja ovat jo vuosia hankkineet rahaa ja henkilökohtaisia etuja eri Viikkiläisistä järjestöistä. Puhelinkuluja on otettu useasta paikasta päällekäin ja itse on päätetty itselle virkistäytymisrahaa ja tätärataa. Viikki-Seura kyllästyi ja heitti Halmen ulos. Nyt Halme ja Oubajja perustivat uuden yhdistyksen jonne asukkaat eivät ole tervetulleita jatkaakseen samaa menoa. Jotkut alueella eivät pidä siitä, että samat ihmiset istuvat päättämässä kaikista asioista useammalla pallilla ja yrittävät ajaa demokraattisempia systeemejä alueelle. Nythän asukkailta viedään sekä rahat että käytännön mahdollisuus käyttää asukastaloja, Halmehan ei päästä kaikkien talojen edustajia Hallintaryhmään jne."
En ymmärrä miten hallintaryhmän puheenjohtaja pystyisi epäämään jonkin taloyhtiön edustajan pääsyn hallintaryhmään. Hallintaryhmähän nimenomaan muodostetaan asukastalojen osakasyhtiöiden edustajista, ihan kuten säännöissä määrätään:
"Kukin osakastaloyhtiö valitsee taloyhtiön yhtiökokouksessa/asukaskokouksessa tai taloyhtiön hallituksen kokouksessa edustajansa hallintaryhmään aina annetuksi määräajaksi kerrallaan. Valitsevan kokouksen pöytäkirjan ote toimitetaan hallintaryhmän puhjeenjohtajalle tai Latokartannon pysäköinti Oy:n toimitusjohtajalle."
Ettei vain olisi kyse, monen taloyhtiön saamattomuus ja tuo edustaja olisi jäänyt valitsematta?
Eiköhän tässä ole eräät viikinmafian henkilöt nyt tulleet tiensä päähän siinä, miten paljon asukkaita voidaan kusettaa. Viiden hengen salaseura teeskentelee loukkaantunutta kun kähmii huippupalkat vahtimestarin töistä jotka teetetään vahtimestarin lapsella ja kukaties kellä. Kun kyseinen kälättävä tapaus tulee asukastaloihin niin talot tyhjenee, parempaa hyötyäkäyttöä taloille tunnutaan hakevan vaan hänen omien lastensa harastuspaikkana. Muualla akka vouhkaa kokoajan kuinka kaikki Viikin toimijat ovat perseestä, Halme ja mikä tämä Stina olikaan mukaan lukien. Kuinkahan mahtaa olla toiminnanjohtajan pätevyyden laita, ainakaan käytöstapoja ja uskottavuutta ei löydy kun haistaan kaljalle ja röökille kilometrien päähän.
__________________
Page 1 of 1 sorted by
Viikki -> Viikki -> Selventäkääpä näitä Viikin järjestäriitoja.